Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Vähän Pyhännästä Kärsämäelläkin....

Monesti jäämme vatvomaan ja surkuttelemaan kotipitäjämme ongelmia ja uskottelemme, että ruoho on vihreää Pyhännän puolella. ;) Totuus on voi olla toistakin. Moniko muistaa, että Pyhännän kunnan velka on varsin korkea, koko kuntakonserni yhteensä noin 8,5 miljoonaa euroa. Se ylittää kriisikunnan velkamäärän.

68

2661

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vastausss

      vaan ei ole Kriisissä eivätkä juuri syö riissiä kuin Jouluna, jos Kämäellä oli yhtä paljon typaikkoja kuntalaista kohden kuin Pyhännällä, pitäisi kämäellä olla 1100 työpaikkaa, velkaa saa olla ja pitääkin kun on vastaavaa

    • nojohantaas

      "Pyhännän kunnan velka on varsin korkea, koko kuntakonserni yhteensä noin 8,5 miljoonaa euroa"

      Asukaskohtainen lainamäärä vuoden 2014 lopussa oli lyhytaikaiset
      lainat mukaan lukien 3 172,78 euroa (Pyhännän sivuilta). Edellinen kertaa asukasmäärä velkaa on peräti valtavat 5 miljoonaa. Jos konsernivelkaa on 8,5 miljoonaa se on yhteensä noin 13,5 miljoonaa asukasmäärällä jaettuna kunnan ja kuntakonsernien velat yhteensä noin 8 500e (summassa heitettyjä, noin lukuja).

      Kärsämäessä vastaavasti lainaa 12 826 694,05€ - (4 754€ asukasta kohden tilikauden 2014 lopussa). Konsernin lainat 20.089.000€ - (7 446€ per/asukas euroa tilikauden 2014 lopussa). Velkaa yht. = 32 915 696,05€ - (12 200€ per/asukas). "ruoho on vihreää Pyhännän puolella."

      http://www.siikkis.fi/etusivu/siikajoki_siikalatva_ja_pyhäntä_eivät_kuulu_kriisikuntien_joukkoon_7060846.html

      • vihreä-pyhäntä

      • passaasiinäweisata
        vihreä-pyhäntä kirjoitti:

        Kunta - Laina­kanta €/as - Valtion­osuudet€/as

        Pyhäntä - 1 963 - 3 613
        Kärsämäki - 4 728 - 4 209

        https://yle.fi/uutiset/3-10061698

        no sehän on Kämäessä sitten 87,7% velat v-avustettu, 12,3% jää vain kunnan itsensä kuntalaisten maksettavaksi

      • hoxhoxhoo
        passaasiinäweisata kirjoitti:

        no sehän on Kämäessä sitten 87,7% velat v-avustettu, 12,3% jää vain kunnan itsensä kuntalaisten maksettavaksi

        Pyhännällä vain 26% v-avustettu velkaa, loput kuntalaisen maksettavaa, siinä se taasen nähään että ketku -kämäkille annettu 61% v-apua enemmän, kuin A-luokan Pyhännälle, jossa töitä tehään ja Kämäkiläiset on rahanperässä Pyhännällä 45 vuotta töitä saaneet.

      • nainhansemeneepi
        hoxhoxhoo kirjoitti:

        Pyhännällä vain 26% v-avustettu velkaa, loput kuntalaisen maksettavaa, siinä se taasen nähään että ketku -kämäkille annettu 61% v-apua enemmän, kuin A-luokan Pyhännälle, jossa töitä tehään ja Kämäkiläiset on rahanperässä Pyhännällä 45 vuotta töitä saaneet.

        niinoo jostainhan se Orpon pitää rahaa..että saa Kämäkiläisiä avustaa.

      • muudeff
        nainhansemeneepi kirjoitti:

        niinoo jostainhan se Orpon pitää rahaa..että saa Kämäkiläisiä avustaa.

        eikö tuota Kämäkiä sais EU-rahoitteiseksi-pakolaisresrvaatiksi, on se häpiä Kuntasektorilla

      • eimitäänholttiamissään
        muudeff kirjoitti:

        eikö tuota Kämäkiä sais EU-rahoitteiseksi-pakolaisresrvaatiksi, on se häpiä Kuntasektorilla

        nytkin tuhat (1000) pakit saanutta pakolaista seilaa Suomessa ties missä

      • Ps-kysyy
        eimitäänholttiamissään kirjoitti:

        nytkin tuhat (1000) pakit saanutta pakolaista seilaa Suomessa ties missä

        Huhtasaari(Ps) kysyi missä on ne "paperittomat ja mitä tekemässä, SisäMinisteri ei ole vastannut..

      • Supokyllä
        Ps-kysyy kirjoitti:

        Huhtasaari(Ps) kysyi missä on ne "paperittomat ja mitä tekemässä, SisäMinisteri ei ole vastannut..

        oli tarkasti havainnut, kun "2pilkkijää oli rajan yli, ilman broobuskoita tullut, kirkkaimmille Suomen vesille, vakava selkkaus!

    • 09876543w

      En pahemmin huutelisi ja sormella muita osottelisi kun kärsämäki oli jo yhden vuoden tilinpäätöksen päässä valtionholhoukseen joutumisesta. Ppky Selänteen säästöt ja valtionavustuksien korotukset pelasti muuten oltaisiin jo Rääkkylän tavoin pakkoliitoksiin matkalla.

      • paskaaropelliin

        en minäkään freeakanina pahemmin huutelisi ja Pyhäntään osoitteleisi, miksi, siksi, kun pyhäntä pk- ja kunta konserni on järjestäny asiansa jo vsta 1967 alkaen, että kämäkiläisille´kin kymmenille on riittänyt töitä jo 45 vuotta, tekee noin lukuna ansiotuloa 15 miljoonaa ja 3 miljoonaa euroa verotuloina kämäkeen, Kämäki lampaille pyhäntä on tarjonut vihreää ruohoa ja edelleen tarjoaa, tosin globaalin heikosta työllisyys vaikutuksesta johtuen työllisyyteen nyt heikompana, myös pyhäntäläisille, em huolimatta kämäkiläiset pitää pyhäntäläisiä jostainsyystä" kakkosina", senpä ja puutteelisen ymmärryksen valossa ja siitä johtuen ja näköalattomuudesta Kämäki pk- ja kuntakonserni mataa ja on vain hetkellisten Reekanin innovaation innostusten yläwiitosen läpsijöitä, pääasiallisena tehtävänä fiksut wiisaat ajatukset on pakotettu kiehäämään "ytimen ympärillä sitä peläten ja unohtaen, että Frosteuruksen ajat on menneet ja ainoa tosi yrittäjä yhteisö kuihtuva maanviljelys ei enää kuntaa kohenna vaan ylläpitää vain kauppoja, Pohjolan maito olisi ja monet muutkin kämäestä savustetut, kun niissä kaiken maan kiertäjä yrittäjissä ja jalostetetussa maidossa voi tulla niitä "hapatuksen "saastuttajia, työn puolesta puhujia sdp ja persuja.

      • niimpämutta

        no missä hyvässä se lukion tuoma sivistys näkyy

      • LarsKärsäLestadius
        paskaaropelliin kirjoitti:

        Kärsämäki alkaa olemaan jo pikku pyhäntä jos jätetään laskuista pois kaksi suurinta yritystä kärsämäessä (kansainväliset pörssipelurit). Kolme seuraavaa suurinta yritystä lestojen firmoja joten vertauskuva pikku pyhäntään on jo ajankohtainen koska kuten kaikki tietää, pyhännän teollinen elinkeino on lestojen näpeissä. Kunnanjohtajakin kärsämäessä kappas kummaa lesta.

      • eteläpohjolaisen
        LarsKärsäLestadius kirjoitti:

        Kärsämäki alkaa olemaan jo pikku pyhäntä jos jätetään laskuista pois kaksi suurinta yritystä kärsämäessä (kansainväliset pörssipelurit). Kolme seuraavaa suurinta yritystä lestojen firmoja joten vertauskuva pikku pyhäntään on jo ajankohtainen koska kuten kaikki tietää, pyhännän teollinen elinkeino on lestojen näpeissä. Kunnanjohtajakin kärsämäessä kappas kummaa lesta.

        JuustoPortin henki ei ole tiedossa

      • rahan-henki
        eteläpohjolaisen kirjoitti:

        JuustoPortin henki ei ole tiedossa

        Lestan maineessa mutta alkomahoolia myyntivalikoimissa mikä sotii mainetta vastaan? Ainakin alussa oli lestoja töissä

      • heitätkölestaa
        rahan-henki kirjoitti:

        Lestan maineessa mutta alkomahoolia myyntivalikoimissa mikä sotii mainetta vastaan? Ainakin alussa oli lestoja töissä

        Sipilä on Lestojen maineen lestannut, ettei lestaamisella enää lestata!

    • Reaganille

      Koska sinun mielestä on kärsämäkipalstalla aiheellista tuoda esille pyhännän kriisikuntamääritelmän täyttämä velkamäärä olisitko ystävällinen ja toisit esille MONTAKO KRIISIKUNTAMÄÄRITELMÄÄ KÄRSÄMÄKI TÄYTTÄÄ?

      • neljäjosenväärimuist

        eiköhän niitä neljä jo ole jos en väärin muista ja kun parin kolmen vuoden päästä konsernien tilinpäätökset yhdistetään kriiskuntamäärityksiin niin homma alkaa olemaan viimeistään silloin paketissa jos ei jo ennemmin? Hallitus pisti vähän paremmaksi eikä kriisikuntaluokitusta voi jatkossa enää kiertää käyttötalouden osilta vuosittaisia tilinpäätöksiä kikkailemalla. Sen kun saa ylijäämäiseksi vaikka syömävelalla jos niikseen tulee. Yhtä kuin kunta sukeltaa mutta käyttötalous on kikkailtu kuntoon kun paikkaillaan pitkin vuotta kusevia budjetteja vaikka sitten lainarahalla. Tiedä sitten mitä väliä sillä on jos Sipilän jengi saa vietyä kepujen märän unen läpi eli jaettua suomen kepuvetoisiin osavaltioihin jota leikkisästi soteuudistukseksi kutsuvat koska silloin ei ole pahemmin väliä joutuuko kämäki liitoksiin vai ei? Näennäiskunta sen jälkeen muiden tavoin. Jos oulun kirkonkylällä isot kepupäälliköt päättää että laitetaampas kärsämäen tk:n ovet kiinni niin sitten ne laitetaan kiinni ja kämäkiset ajaa naapurikuntiin vaivasenluita valittamaan.

      • Voi, voi, ei tilanne noi paha ole. Mikä lie kriisiä enää tänä päivänä? Eikö lie kaikki jos asiaa alkaa tarkemmin ajattelemaan.;D Pyhäntä painiskelee ongelmissaan myös. Ajatelkaapa, että terveyspiiri Helmessä ovat enää Pyhäntä ja Haapavesi!!!! Kustannukset tulevat nousemaan MERKITTÄVÄSTI koskapa Helmessä ei pystytä sopeuttamaan kustannuksia ja palveluita. Näin ollen näemme kohta päivän jolloin Pyhännän on jouduttava ostamaan palveluita ulkoa. Ehkä Kärsämäeltä?:)

      • rikkavieraanmalkaomassa

        7 optio vuosien pässä näemme miten Atte on speuttanut palveluksia ja kustanukset, mutta se hukkuu maakunta sekamelskaan

      • No.Mutta

        Mitenkäs se selänteen perään itkeminen muuttui helmen perään itkemiseen?? Kerrotko vielä miten paljon halvemmaksi tuli attendo vs. selänne vai kävikö jopa niin, että tuli kalliimmaksi?
        Näemme kohta päivän jona haapavesi, kärsämäki tai pyhäntä ei pahemmin pähkäile mitä sotepalvelujen suhteen tekevät koska maakuntamallin toteutuessa edellisten puolesta asiasta päättää ISOT oulun kirkonkylällä ja haapaveden, kärsämäen ja pyhännän muutamat edustajat huutaa takarivissä ilman että kukaan edes kuuntelee.

        Itse kirjoitit avauksen pyhännän kriisiviittauksineen mutta kun sinulta kysyy montako kriikuntamääritelmää kärsämäki täyttää jäi taas vastaus saamatta. Kuten aina ennenkin.

      • Hei nimimerkki "No.Mutta". Näille suurille linjauksillehan me emme mitään mahda. Se, että asioiden suunta muutetaan perinpohjin, niin sitä kutsutaan politiikaksi. Se ei kiinnosta minua tippaakaan. Olen tyytyväinen jos asiat toimivat ja se riittää. ;D Älä ole niin katkera, sairastut vielä. Attendoa kommentoidakseni sanon vain, että yleensäkin perusterveydenhoito vie rahaa, koska kukaan ei tiedä ennakkoon sairastumistaan. Näin se vain menee ja se on tosi. Mutta jonkinlaiset raamit on toki tehtävä ja toivottavaa, jotta talous pysyisi kunnossa.

      • Vuonna2017
        neljäjosenväärimuist kirjoitti:

        eiköhän niitä neljä jo ole jos en väärin muista ja kun parin kolmen vuoden päästä konsernien tilinpäätökset yhdistetään kriiskuntamäärityksiin niin homma alkaa olemaan viimeistään silloin paketissa jos ei jo ennemmin? Hallitus pisti vähän paremmaksi eikä kriisikuntaluokitusta voi jatkossa enää kiertää käyttötalouden osilta vuosittaisia tilinpäätöksiä kikkailemalla. Sen kun saa ylijäämäiseksi vaikka syömävelalla jos niikseen tulee. Yhtä kuin kunta sukeltaa mutta käyttötalous on kikkailtu kuntoon kun paikkaillaan pitkin vuotta kusevia budjetteja vaikka sitten lainarahalla. Tiedä sitten mitä väliä sillä on jos Sipilän jengi saa vietyä kepujen märän unen läpi eli jaettua suomen kepuvetoisiin osavaltioihin jota leikkisästi soteuudistukseksi kutsuvat koska silloin ei ole pahemmin väliä joutuuko kämäki liitoksiin vai ei? Näennäiskunta sen jälkeen muiden tavoin. Jos oulun kirkonkylällä isot kepupäälliköt päättää että laitetaampas kärsämäen tk:n ovet kiinni niin sitten ne laitetaan kiinni ja kämäkiset ajaa naapurikuntiin vaivasenluita valittamaan.

        kuntalain uudistuksen myötä kriisikuntia määritettäessä huomioidaan myös kunnan tytäryhtiöiden velat. Sitten alkaa aitaa kaatumaan.

      • No.Mutta
        reagan kirjoitti:

        Hei nimimerkki "No.Mutta". Näille suurille linjauksillehan me emme mitään mahda. Se, että asioiden suunta muutetaan perinpohjin, niin sitä kutsutaan politiikaksi. Se ei kiinnosta minua tippaakaan. Olen tyytyväinen jos asiat toimivat ja se riittää. ;D Älä ole niin katkera, sairastut vielä. Attendoa kommentoidakseni sanon vain, että yleensäkin perusterveydenhoito vie rahaa, koska kukaan ei tiedä ennakkoon sairastumistaan. Näin se vain menee ja se on tosi. Mutta jonkinlaiset raamit on toki tehtävä ja toivottavaa, jotta talous pysyisi kunnossa.

        HEHEHHEH! VAi ei sinua kiinnosta politiikka tippaakaan? Odota minun pitää pyyhkiä vedet silmistä kun naurattaa niin paljon..

      • No.Mutta

        Ok, uusi yritys..Anteeksi edellinen pokan pettäminen mutta ymmärrät kenties minkälaisen sammokon tulit päästäneeksi suustasi oheisen esimerkin kautta jossa ammut alas kaikki edelliset väittämäsi : http://keskustelu.suomi24.fi/t/14018449/ylpeampi-vahvempi-parempi-karsamaki---tanaan!?_ga=1.109518336.421272475.1460389728
        Edelleen attendo kommenttisi naurattaa vieläkin koska edellä kerrot kuinka perusterveydenhoito vie rahaa, koska kukaan ei tiedä ennakkoon sairastumistaan. Asia mikä edellisessä herättää hilpeyttä on KÖNTTÄSUMMA joka kattaa kaiken riskien kantaessa attendo ei kärsämäen kunta. Muistatko kuinka edellistä hoettiin lukuisia kertoja ulkoistamiskiimassa? Niin että älä huoli raameista attendo hoitaa ja kantaa riskit. Hiukan reilut yhdeksän miljoonaako se KÖNTTÄSUMMA oli ja josta myös kunnan perustamien sotepuolen virkojen menot katetaan?
        Älä sinä huoli minun terveydestäni nauru pidentää ikää ja sinun jokainen viestisi kasvattaa minun elinpäiviäni kiitos siitä sinulle.

      • 4.kriteeriä.täyttyy
        neljäjosenväärimuist kirjoitti:

        eiköhän niitä neljä jo ole jos en väärin muista ja kun parin kolmen vuoden päästä konsernien tilinpäätökset yhdistetään kriiskuntamäärityksiin niin homma alkaa olemaan viimeistään silloin paketissa jos ei jo ennemmin? Hallitus pisti vähän paremmaksi eikä kriisikuntaluokitusta voi jatkossa enää kiertää käyttötalouden osilta vuosittaisia tilinpäätöksiä kikkailemalla. Sen kun saa ylijäämäiseksi vaikka syömävelalla jos niikseen tulee. Yhtä kuin kunta sukeltaa mutta käyttötalous on kikkailtu kuntoon kun paikkaillaan pitkin vuotta kusevia budjetteja vaikka sitten lainarahalla. Tiedä sitten mitä väliä sillä on jos Sipilän jengi saa vietyä kepujen märän unen läpi eli jaettua suomen kepuvetoisiin osavaltioihin jota leikkisästi soteuudistukseksi kutsuvat koska silloin ei ole pahemmin väliä joutuuko kämäki liitoksiin vai ei? Näennäiskunta sen jälkeen muiden tavoin. Jos oulun kirkonkylällä isot kepupäälliköt päättää että laitetaampas kärsämäen tk:n ovet kiinni niin sitten ne laitetaan kiinni ja kämäkiset ajaa naapurikuntiin vaivasenluita valittamaan.

        1) lainakanta ylittää maan keskiarvon 2) tuloveroprosentti korkeampi kuin maan painotettu keskiarvo 3) omavaraisuusaste alle 50 prosenttia ja 4) suhteellinen velkaantuneisuus

    • näkemys

      reagania onkin kaivattu, ilmeisesti ei jääny rapakontaakse Trumbille sihteeriksi, suurimaalima sekotti jo senverran, ettei osanut kotikuntaan, noo, seo jo valmentautumista maakunta delekaatioon

    • näkökulm

      Pyhännällä ei kansa kapinoi kuten kmäellä, miksikähän?

    • ajatonkovat

      2014 kun Siikalatvan Kestilän-ja Piippolan tk suljettiin harkitsi Pyhäntä Helmeen kuuluvana kääntyä Atten puoleen, mutta näytöt oli mitä oli, lähinnä kämäki sikkailu infoamana ja Atten avusta luovuttiin. Helmikin jäi ylihyvinvoivaksi jopa erikoissairaan hoidossakin tuli säästöä joka on ylläriä.

      • ihmehiihtäj

        oli miten oli sheriffin traumat kuntayhtymiin ovat aika ihmeellisiä ei nimittäin ollut ensimmäinen ja tuskin oli edes viimeinen kerta kun kirjoittaa hyvin negatiivisesti kuntayhtymistä joiden perään tulee vielä itsekkin itkemään jos maakuntamalli menee läpi? Maakuntamalli kun tarkoittaa käytännön tasolla että kepujen parashankkeen alaisten sotekuntayhtymien määriä vähennetään radikaalisti ja muutamien jäsenkuntien kuntayhtymistä siirrytään v a l t a v a n kokoisiin kuntayhtymiin.

      • ihmehiihtäj kirjoitti:

        Rakas nimimerkki "ihmehiihtäj". Oletko ajatellut asiaa laajemmin? Kyse on yhteishengen puutteesta Oulun eteläisellä alueella. Isot toimijat eivät välitä pienemmistä toimijoita. Sellainen eriarvoinen lähestymistapa kaikessa on tuomittavaa. Minä olen nähnyt! Muutamien suurien kuntien ylimielinen asenne paistaa usein myös julkisessa keskustelussa pahasti läpi. Sisäpiirikeskustelu oli suorastaan vastuutonta! Jos ei osata asettaa puntteja tasan on turha odottaa yhteistyön syvenevän millään foorumilla. Matkailun markkinointi on yksi hyvä esimerkki, joskin vain kuvaava esimerkki. Voi miten paljon meillä ITSELLÄ on hyviä matkailu kohteita jo itsessään ja nähtävyyksiä omasta takaa. Kyse on ideologista, niin aina on. Ja Oulun olemme unohtaneet. Sen hyödyntäminen olisi huomiotava tarkemmin. Meillä ei ole matkaa kaupunkiin kuin 120km. Kajaaniin ei sitäkään.

      • Ihmehiihtäj

        Tyhmäkö sinä olet RAKAS reagan? Totesin edellä kuinka olemme matkalla pienen pienistä kuntayhtymistä valtavan kokoisiin kuntayhtymiin ja sinä puhut yhteishengestä yhtymässä jossa esim. kärsämäkeä laskutettiin sen mukaan miten paljon se käytti palveluja?? Viitaten edelliseen olisi hyvin mielenkiintoista kuulla mitä mieltä olet siitä, mikä mahtaa olla yhteishenki pohjoispohjanmaan kokoisessa kuntayhtymässä jossa kärsämäki on yksi pienimmistä jäsenkunnista?
        Sisäpiiri keskustelussa sinä olet ehkä väärin ihminen puhumaan koska olet siinä itse pro ja valitettavasti negatiivisessa mielessä. Ihan kuin sinun kohdallasi olisi elämäntehtävästä kyse niin suurella ahkeruudella sinä olet kuntayhtymiä täällä haukkunut mihin oleellisesti on liittynyt yksityistämisen ylistäminen jeesuksen uutena tulemisena.
        Vai ei sinua kiinnosta politiikka ja sitten sinä kerrot kuinka esim. markkinoinnissa kärsämäki on unohtanut jo oulun heh heh..Kuulit tietenkin päättäjiltä joita et siis tietenkään tunne koska et itse ole kuntapolitiikassa mukana etkä ole tippaakaan edes kiinnostunut politiikasta. Kokeileppa kykenetkö kirjoittamaan viestiä missä et tavalla tai toisella politikoisi minkä lisäksi tuot niissä enemmän kuin selvästi esille missä leirissä sinä seisot.

      • 86600
        reagan kirjoitti:

        Rakas nimimerkki "ihmehiihtäj". Oletko ajatellut asiaa laajemmin? Kyse on yhteishengen puutteesta Oulun eteläisellä alueella. Isot toimijat eivät välitä pienemmistä toimijoita. Sellainen eriarvoinen lähestymistapa kaikessa on tuomittavaa. Minä olen nähnyt! Muutamien suurien kuntien ylimielinen asenne paistaa usein myös julkisessa keskustelussa pahasti läpi. Sisäpiirikeskustelu oli suorastaan vastuutonta! Jos ei osata asettaa puntteja tasan on turha odottaa yhteistyön syvenevän millään foorumilla. Matkailun markkinointi on yksi hyvä esimerkki, joskin vain kuvaava esimerkki. Voi miten paljon meillä ITSELLÄ on hyviä matkailu kohteita jo itsessään ja nähtävyyksiä omasta takaa. Kyse on ideologista, niin aina on. Ja Oulun olemme unohtaneet. Sen hyödyntäminen olisi huomiotava tarkemmin. Meillä ei ole matkaa kaupunkiin kuin 120km. Kajaaniin ei sitäkään.

        Ajattelit sitten valistaa muita aiheena yhteishengen puute? Kärsämäen yhteishenkeä kuvaa kuntajohdon toimet joissa kuntalaisten pyrkimykset tuoda omat toiveensa esille on kerta toisensa jälkeen jätetty noteeraamatta kävelemällä kuntalaisten yli vedoten demokratiaan omien tekojen oikeuttamiseksi. Katse peiliin onko vara muita yhteishengen puutteesta arvostella kun omassa kunnassa kuntalaisten ja kuntajohdon välillä on suuren suuri luottamuspula? Viimeisin tempaus oli valita naapuripitäjän kepulainen kepujen juoksupojaksi vaikka kuntalaiset oli oman pitäjän ehdokkaan valinnan kannalla. Yhteistyöstä edelleen kertoo uudenkin kj:n osilta se, että hänen suunsa tukittiin johtajasopimuksen ehdolla jonka perusteella ao. ei saa omia mielipiteitään julki tuoda mikäli ne poikkeaa kärsämäen kuntapolitiikan enemmistön mielipiteistä. Sitten sinä kerrot kuinka sisäpiirikeskustelu on vastuutonta ja eriarvoinen lähestymistapa on tuomittavaa??

      • th4r3
        reagan kirjoitti:

        Rakas nimimerkki "ihmehiihtäj". Oletko ajatellut asiaa laajemmin? Kyse on yhteishengen puutteesta Oulun eteläisellä alueella. Isot toimijat eivät välitä pienemmistä toimijoita. Sellainen eriarvoinen lähestymistapa kaikessa on tuomittavaa. Minä olen nähnyt! Muutamien suurien kuntien ylimielinen asenne paistaa usein myös julkisessa keskustelussa pahasti läpi. Sisäpiirikeskustelu oli suorastaan vastuutonta! Jos ei osata asettaa puntteja tasan on turha odottaa yhteistyön syvenevän millään foorumilla. Matkailun markkinointi on yksi hyvä esimerkki, joskin vain kuvaava esimerkki. Voi miten paljon meillä ITSELLÄ on hyviä matkailu kohteita jo itsessään ja nähtävyyksiä omasta takaa. Kyse on ideologista, niin aina on. Ja Oulun olemme unohtaneet. Sen hyödyntäminen olisi huomiotava tarkemmin. Meillä ei ole matkaa kaupunkiin kuin 120km. Kajaaniin ei sitäkään.

        kärsämäen tontut poltti sillat niin hyvin joka suuntaan sotesooloilun yhteydessä ettei kukaan koske pitkällä tikullakaan kärsämäkisiin se siitä yhteishengestä ja sen luomisesta. Jopa valtio lakeineen sai kuulla kunniansa ja maakunnan toteutuessa sama uudistuksien sabotointi varmaan jatkuu? Ainakin ppmaan maakunnan herrat tykkää kämäkisten ja attendon sopimuksesta. Siinä sitä onkin sellainen esimerkki yhteishengestä että paremmasta väliä

      • th4r3 kirjoitti:

        En voi ottaa tarkemmin asiaan kantaa, mutta totean vain, että asiat käsittääkseni käsiteltiin normaalin lainsäädännön ja niistä vedettyjen sallittujen tulkintojen puitteissa. Suomen kunnille on turvattu itsemäärämisoikeus. Tämä on syytä muistaa. Pitää vielä todeta, että asiat olisivat tyystin toisella tolallaan jos itse istuisin päättävissä pöydissä. Tosin, tuttavamme Aimon sanoja lainaten: Yksi päivä kaiken muuttaa voi. :)

      • VN-MO-KHO

        ja mikähän mahtaa tällä kertaa estää kannaotot ko. aiheesta vs. historiasi palstalla valtavine viestimäärineen joissa asiaa setvit hyvinkin tarkoin ja yksityiskohtaisesti puolustellen laittomuuksien oikeudenmukaisuutta?

        Suomen kunnilla on todellakin itsemääräämisoikeus kappas kummaa kun tiesit vaikka et ole tippaakaan kiinnostunut politiikasta? Kuntia kuitenkin sitoo myös vallalla olevat sopimukset ja lait. Tämä on syytä sinunkin muistaa jos joskus satut kinnostumaan politiikasta.
        Älä viitsi sinä olet näillä sivuilla julkituonut asioita joista ei aikoinaan tiennyt edes kaikki hallituksen jäsenet. Muistat toki kuten myös senkin kuinka sensuroit kaikki viestisi samasta syystä mihin edellä viittasin.
        Aimon sanoja lainaten : kaikessa julkisessa toiminnassa on tarkoin noudatettava lakia. Lue ja koeta ymmärtää lukemasi. Viittaukset aiheeseen löydät myös nimimerkistä

      • VN-MO-KHO kirjoitti:

        Ärsyttää sanoakin, mutta sanon kuitenkin: en ymmärrä mistä puhut. Myönnä kyllä auliisti, että joistain lausunnoistani on ymmärrettävästi syntynyt epäjohdonmukainen kuva, mutta koen etten ole tietoisesti arvaillut asioiden tilaa vaan kaikessa puhun niin totta kuin osaan. Tässä ei ole mitään henkilökohtaista ketään kohtaan, ei edes itseäni. :D

      • huomaatko

        " puhun niin totta kuin osaan", niin sanoi Jäätteenmäkikin ja potkastiin,,, siis ulostettiin"

      • huomaatko kirjoitti:

        " puhun niin totta kuin osaan", niin sanoi Jäätteenmäkikin ja potkastiin,,, siis ulostettiin"

        Niinkö hän sanoi? En muista yhtään, mutta pitää sitten lisätä Anneli- tyyliin: " En ole tätäkään pyytänyt ja se tuli minulle yllätyksenä." :D Nyt nauran sydämellisesti.

      • kyyyyllä

        Kyllä sinä ymmärrät mistä edellä puhuttiin mutta eipä ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun puhut muunneltua totuutta jos jatkan esimerkkisi kautta politiikan kielellä joka ei sinua siis kiinnosta. On ikäänkuin osa sinua minkä perusteella uskon jos yrität puhua niin totta kuin osaat. Osaamisesi sillä sektorilla tosin on heikonlaista mutta älä anna sen ärsyttää itseäsi. Ei sen puoleen et ole ainoa luottamushlö joka ei tiedosta kuinka on ollut osallisena laittomiin päätöksiin. Ei vaikka kv:n kokouksessa julki tuotiin KHO toteamus kuinka kärsämäen kunnan esittämät perusteet jättää lain velvoitteet täyttämättä eivät ole lain mukaisia. Jatka toki arvailulinjalla sitä se kärsämäen enemmistön ajama politiikkakin on. Arvailua kun tieto ja osaaminen puuttuu.

        ps. Sinulta jota politiikka ei kiinnosta ja jonka nimimerkki on edesmenneen poliitikon papukaijamerkki siitä ilosta kun KERRANKIN jätit avauksesta pois videon joka koskee..yllätys yllätys politiikkaa;)

      • luojan-lahja-varmaan
        reagan kirjoitti:

        Niinkö hän sanoi? En muista yhtään, mutta pitää sitten lisätä Anneli- tyyliin: " En ole tätäkään pyytänyt ja se tuli minulle yllätyksenä." :D Nyt nauran sydämellisesti.

        tuo sinun valikoiva dementiasi?

      • kyyyyllä kirjoitti:

        Hyvä nimimerkki "kyyyyllä". Olen laittanut merkille, että Kärsämäen vastarinta-oppositiolle näyttää olevan ominaista poliittisten kysymysten kääntäminen henkilökysymyksiksi, sekä omaan toimintaansa kohdistuva täydellinen kritiikittömyys. Neljä vuotta lisää oppositiossa on selvä kunhan uudet kuntavaalit on käyty läpi.

      • netilhitonnokkineet
        reagan kirjoitti:

        Niinkö hän sanoi? En muista yhtään, mutta pitää sitten lisätä Anneli- tyyliin: " En ole tätäkään pyytänyt ja se tuli minulle yllätyksenä." :D Nyt nauran sydämellisesti.

        muistitpa "Annelin", eli kiinni jäit, valehtelit itsellesi ja S24 palstalaisillesi, ei se mitään, seuraamme tilannetta´si ja tarpeen vaatiessa, kun et enää osaa houseesi(ja housuihisi) toimitamme Rakkaan Reaganin, rakkaasi Atten hoiviin, kaveria ei jätetä, eikä kaverille jätetä.

      • Hymyilyttäämuttakantaaen
        reagan kirjoitti:

        Hyvä nimimerkki "kyyyyllä". Olen laittanut merkille, että Kärsämäen vastarinta-oppositiolle näyttää olevan ominaista poliittisten kysymysten kääntäminen henkilökysymyksiksi, sekä omaan toimintaansa kohdistuva täydellinen kritiikittömyys. Neljä vuotta lisää oppositiossa on selvä kunhan uudet kuntavaalit on käyty läpi.

        Kummasti se sinun persuvihasi taas nostaa päätänsä .Hauku nyt vielä selänne niin urakka sinun osaltasi tältä päivältä alkaa olemaan täynnä jatkat sitten huomenna em:n suosikkiaiheittesi parissa. Siitäkin huolimatta ettei politiikka sinua tippaakaan kiinnosta olet hämmästyttävän tietoinen kuntapolitiikan nykytasosta minkä lisäksi ennustat jopa tulevan heh heh..Ja mitä VASTARINTAoppostion toimiin tulee oletko sinä ihan varma että sanavalinta VASTAVIRTA kuvastaa oppositiota? Katsos kun olet itse kirjoittanut enemmistön äänitorvena tänne kuinka kärsämäki kulkee tarpeenvaatiessa VASTAVIRTAAN mitä edelleen oli ulkoistaminen lakien ja sopimuksien vastaisesti minkä puolesta sinä edelleen liputit ja tulet liputtamaan.
        En pahemmin arvostelisi persuja oman toiminnan arvostelukyvyttömyydestä sen jälkeen kun kirjasitte kj:n sopimukseen ehdon minkä perusteella uusi kj pitää suunsa kiinni eikä arvostele kuntaisien "saavutuksia". Mitä suuremmissa määrin oman toiminnan arvostelukyvyttömyyttä vai mitä?
        Oppositiossahan se persu kepuvetoisessa kylässä kuinkas muutenkaan? Saat sinäkin seuraa "oppositioon" seuraavien kuntavaalien myötä.

      • pohdin
        Hymyilyttäämuttakantaaen kirjoitti:

        niin tulevat kuntavaalit ja mennet ei kerkiä unohtumaan, tuli ajatus, että kun määkijät on ja seuraavat luonnollisesti pässiä, kun persut väijjyy, niin voisko niitä valtuutettuja vuokrata, siis ulostuksen sisäistys, kääntäin verrannollinen, esim Rääkkylän nyky kokeneet jotka ulostetaan, siellä ois sitä kokemuksellista näkemystä hyvinpahaan.

      • tarkennuss
        pohdin kirjoitti:

        "paha on atte ja se mistä atte elää

      • 12348976543
        ihmehiihtäj kirjoitti:

        oli miten oli sheriffin traumat kuntayhtymiin ovat aika ihmeellisiä ei nimittäin ollut ensimmäinen ja tuskin oli edes viimeinen kerta kun kirjoittaa hyvin negatiivisesti kuntayhtymistä joiden perään tulee vielä itsekkin itkemään jos maakuntamalli menee läpi? Maakuntamalli kun tarkoittaa käytännön tasolla että kepujen parashankkeen alaisten sotekuntayhtymien määriä vähennetään radikaalisti ja muutamien jäsenkuntien kuntayhtymistä siirrytään v a l t a v a n kokoisiin kuntayhtymiin.

        Oliko noin 13 000 asukasta ppky selänteen jäsenkuntien yhteen laskettu asukasmäärä kärsämäen siihen kuuluessa? Maakuntamalli toteututessaan tarkoittaa siirtymistä yli 400 000:n asukkaan kuntayhtymään. Siinä sitä on miettimistä miten yhteishenki neljänneksi suurimman maakunnan alaisuudessa tulee toimimaan verrattuna lähtötilanteeseen? Ppky selänne otti paitsi huomioon kärsämäkisten esittämiä toiveita hakien jopa vaihtoehtoisia säästötapoja jotka myös toteutti kärsämäkisten suostumuksella. Pohjoispohjanmaan maakunnassa ei perään kysellä luulen minä? Vastaavasti jos ppmaan kunnilla on hitusenkaan pelisilmää ei tarvitse muodostaa kovinkaan kummoisia liitoksia päästäkseen oppositiosta lähes enemmistöön oulun ollessa suveneeristi voittajan roolissa mikäli ehtoja valtasuhteisiin ei tule joiden kautta yksi alue ei voi saada enemmistöä maakunnan hallinnossa? Typerintä mitä voi tehdä on linnoittautuminen omaan poteroon millä lähinnä varmistetaan oman kunnan joutuminen altavastaajiksi. Ei sen puoleen monta muuttujaa esimerkkinä rahoitus joka valtiolle siirtyessä voi pahimmassa tapauksessa pakottaa kuntia liitoksiin oli halua tai ei?

      • kyyyllä
        reagan kirjoitti:

        En voi ottaa tarkemmin asiaan kantaa, mutta totean vain, että asiat käsittääkseni käsiteltiin normaalin lainsäädännön ja niistä vedettyjen sallittujen tulkintojen puitteissa. Suomen kunnille on turvattu itsemäärämisoikeus. Tämä on syytä muistaa. Pitää vielä todeta, että asiat olisivat tyystin toisella tolallaan jos itse istuisin päättävissä pöydissä. Tosin, tuttavamme Aimon sanoja lainaten: Yksi päivä kaiken muuttaa voi. :)

        se tietysti riippuu vähän siitä perseestä.Liekö tuo sopivaa näytellä jos on kovin karvanen se perse,tulee vielä väärinkäsityksiä.

      • kyyyllä

        naitu on ,seitsemän kertaa viime yönäkin.

      • totuuss
        kyyyllä kirjoitti:

        naitu on ,seitsemän kertaa viime yönäkin.

        eläpä valahtele, jos nait 7x yössä niin se vaatii vähintään 14 h- 28 h aikaa joten yö ei riitä ja sixtoisex töihin et kykene lähtemään

    • arvoituksellista

      Rrakas Reagani, mitä kämäki matkailullisesti ottaen hyötyy Oulusta ja Kajaanista

      • ainajääkiinniihanjaaina

        En nyt enää muista mutta markkinointistrategiaan taisi kuulua alkuperäisessä suunnitelmassa joidenkin oululaisten kuskaaminen tänne ja kierrättäminen pitkin kylää/kyliä onkilampineen tavoitteena varmaan matkailun kehittäminen kunnan varoilla? Siitä oli aikoinaan juttua ihan pyhäjokiseudussakin miten matkailusta tulee valtti kärsämäelle mutta..kuten reagan joka ei siis tunne kuntapolitiikkaa eikä missään nimessä ole luottamushenkilä kertoi jo edellä kuinka HE ovat sen idean jo haudanneet.

      • tsemmostaseon
        ainajääkiinniihanjaaina kirjoitti:

        Pohjolan Maito ja Luonuan allas nekin "enemmistö tyssäsi, em olisi tuonut työtä ja veroja ja virkistystä ja näitten "tyssääjien jälkikasvu jälleen "tyssäilee", jejjeeejejeee

    • 09ui

      Ei kertakaikkiaan mitään. Mutta painikaa te vain siellä kmäellä ja pyhännällä miljoonavelkojenne kanssa.

      • hehehekäkiset

        Pyhäntä tase 300000e la

      • lyhyellämatikalla

        En tiedä onko vara arvostella muutenkaan pyhäkkäitä joiden valtionavustukset ovat n.3630€/asukas siinä missä kärsämäen va:kset ovat n.4065€/asukas?

      • aivann
        lyhyellämatikalla kirjoitti:

        En tiedä onko vara arvostella muutenkaan pyhäkkäitä joiden valtionavustukset ovat n.3630€/asukas siinä missä kärsämäen va:kset ovat n.4065€/asukas?

        pakko seo käkisille va,tuksia jakaa enemmän, kun siinä on se pörssipeluu lisä

      • käkisethei
        hehehekäkiset kirjoitti:

        Pyhäntä tase 300000e la

        edellisetä on tehty 400000e poistoja, joten semmosta..

      • johtosopimus
        käkisethei kirjoitti:

        edellisetä on tehty 400000e poistoja, joten semmosta..

        eiköhän se reagani ala hilijenemmääää

      • Asiasta.kolmanteen
        hehehekäkiset kirjoitti:

        Pyhäntä tase 300000e la

        Onko kärsämäen tase edelleen miinuksella?

      • Toljanteri2

        Pyhännälle tulossa kokkola ouluntien risteykseen iso rysä.

      • sulku
        Toljanteri2 kirjoitti:

        Pyhännälle tulossa kokkola ouluntien risteykseen iso rysä.

        ssihen Lehdon paikallekko, luulin, että tykistöasemaRaatteentien jatkumona, kun isoja kiviä ajettu piaan

    • onniyksilvelekakaikilla

      siitä ei ota selvää Erkkikään, olihan se jo marraskuulla milijoonan vailinkia vaan kunnantalon lattian alta kenttäsirkkelin sahanpuruista löyty Frosteuruuksen aikainen ameriikanarkussa oleva hätäkassa, niin tase pommppas

    • lääeene

      mitä tulee kämäki kontra pyhäntä asettelun vertaukseen, on media assenstiiko, höpöttäjä dipolomi pilvitallenteen suuri kuormittaja valkoisentalon imagolla ratsastava kämäki ykkösvaikuttaja infoma tiedoteen kirjoittaja, että pyhännän ruoho ei olis yhtä vehreää kuin kämäkikunnan laskennallisen konkan kypsyttämä keltainen oras, on täten em totuudenvalossa sanoddava, että pyhännän oras on vehreeää kärkee asti, sitävastoin Kämäki oras on latvasta laho.

      • näkemys

        olen 30 vuotta nähnyt miten kärsämäki´set pitää pyhäntää jotenkin alatavastaavana, ja nyt päämediainsinöörikin sanoo samaa, ei se mitään, häpäskää vain itsenne ja ottakaa "neuvottelutauko", muuten onko lumia hiitolavulla että pääsee hiihtamaan, luntahan saa lumitykillä ja kunta maksaa, tietty.

      • perkeleennus
        näkemys kirjoitti:

        olen 30 vuotta nähnyt miten kärsämäki´set pitää pyhäntää jotenkin alatavastaavana, ja nyt päämediainsinöörikin sanoo samaa, ei se mitään, häpäskää vain itsenne ja ottakaa "neuvottelutauko", muuten onko lumia hiitolavulla että pääsee hiihtamaan, luntahan saa lumitykillä ja kunta maksaa, tietty.

        niinoo vain satosen"

    • turpakukkula

      Paskanko väli pyhännällä ja kärsämäellä. Mistähän moinen nimi tulee?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2237
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2063
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1678
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1500
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1496
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1258
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe